fbpx

Milloin olisi hyvä kutsua lääkäri kotiin?

Monet hoidatuttavat vaivansa sairaalan sijaan kotona ja tämä yleistyykin jatkuvasti. Kotihoitoa suosivasta kehityksestä koittaa hyötyä useat yksityiset lääkärikeskukset ja terveysalan yritykset julkisen puolen sairaanhoidon lisäksi. Yhä useammat tarvitsevatkin hoitoa kotiinsa ikääntyvän yhteiskunnan takia.

Lääkärin kotikäynti on kuitenkin luonnollisestikin hieman kalliimpaa kuin itse meneminen terveysasemalle tai sairaalaan. Tuntitaksa pyörii noin parissa sadassa eurossa riippuen hoidon vaativuudesta ja että kuinka monta potilasta lääkäri pystyy hoitamaan yhdessä sijainnissa. Toisinsanoen lääkärikotikäynnistä voi saada “ryhmäalennuksen”. Kela myös kustantaa osan tutkimus- ja hoitokuluista.

Yleensä kotilääkäreillä on kaksi pääkohderyhmää. Ensimmäinen ovat ikääntyneet ihmiset, jotka ovat kyllästyneet terveysasemilla toistuvaan jonotteluun ja odotteluun. Toinen ryhmä ovat lapsiperheet, koska lapsien terveydestä ollaa huolissaan eikä haluta lähteä viemään lasta muualle omasta kotisängystään. Lääkärien ja sairaanhoitajie kutsumiset omaan kotiin yleistynee senkin takia, että kunnat ja kaupungit leikkaavat jatkuvasti terveysasemia tai niiden toimintoja. Kun terveysasemalle meneminen alkaa olla liian ison vaivan takana, ei olisi kummallista, että ihmiset olisivat tällöin valmiita maksamaan palvelusta hieman enemmän, mikäli hoitoa saisi kotiin asti.

Jätä kommentti

HUIPPUTARJOUS KETOILIJOILLE!

Nextory tarjoaa parhaan mahdollisen startin ketodieetin aloittamiseen. Saat 14 päivän maksuttoman kokeilun, jonka aikana voit lukea rajattomasti keto aiheista kirjallisuutta.

Valikoimasta löytyy mm. seuraavat kirjat

  1. Anni Sirviön ketoreseptit
  2. Ketolicious
  3. 10 tunnin dieetti (Ohjeet pätkäpaastoon)
  4. Eroon makeanhimosta: Näin vapaudut sokerikoukusta
  5. Ja runsaasti muita loistavia kirjoja

Yksittäin ostettuna nämä kirjat maksaisivat yli 50 euroa, mutta nyt saat ne käyttöösi 30 päivän ajaksi täysin maksutta! Tämä tietopaketti on varmasti kattavampi kuin kalliit valmennukset!

Mitä vielä odotat? Tee keton aloittamisesta helppoa, äläkä anna huonolaatuisten vinkkien tai vaikeasti valmistettavien reseptien estää unelmapainon saavuttamista!

Tartu tähän tarjoukseen ja huomaat kuinka helppoa keton noudattaminen ja herkullisten keto-ateroiden valmistaminen on!

Lunasta tämä tarjous HETI klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

Tarjous on voimassa vain rajoitetun ajan